maanantai 22. huhtikuuta 2013

1. aloitus

Päätin aloittaa ihan alusta näitten blogien kanssa. Ehkä nyt niinkuin kaikkien blogien alussa kerron itsestäni vähän.. En ole kovin hyvä kertomaan itsestäni, mutta yritän nyt.. (+täällä blogissa ei esiinny omia tarkkoja tietojani, esim. nimi, osoite yms, eikä omia kuvia!) 

Olen kohta 15-vuotias tyttö. Ennen aina iloinen ja energinen, nykyään väsynyt,ahdistunut,masentunut ja itsetuhoinen. Käyn n. kerran viikossa terapiassa. Olen ollut kerran osastolla lääkkeiden yliannostuksen ja viinan sekä viiltelyn takia. En ole ihan varma mistä tämä kaikki on alkanut.. Varmaan aika suuri osasyy oli minun ja entisen hyvän kaverini riita. Riita joka alkoi ihan pikku jutusta, mutta muutti elämääni aikalailla. Muistan ensimmäisen viiltämisen aika hyvin. Viilsin saksilla, yöllä, sängyssäni. Ei tainnut edes verta tulla, sen verran tylsät sakset oli ja en pystynyt painamaan lujaa niitä saksia ihoani vasten. Silti jäi pienet jäljet, jotka sitten kaverini huomasi ja ihmetellen kysyi. Kielsin kaiken. 
Itsetuntoni laski todella paljon tämän riidan aikana kun se tyttö (jonka kanssa olin siis riidoissa) haukkui minua kokoajan ja loppujen lopuksi en enää jaksanut vastata hänen sanoihin. Yhdessä vaiheessa me sovittiin mutta sitten parin viikon jälkeen alkoikin uusi riita. Kaikista pahimmalle tuntui se että mun parhaimmat kaveritkin oli tämän tytön puolella ja puhui paskaa minusta selkäni takana. Ja tästähän toki tämä tyttönen kertoi minulle. Viiltely lisääntyi ja lisääntyi, haavat syveni ja syveni. Kerroin viiltelystä hyvälle ystävälleni. En kyllä muista siitä paljon mitään mitä hän sanoi jne..
Mua myös pelotti mennä 8lk.. Tyttö oli samassa koulussa. Eläminen ahdisti, halusin todella kuolla. Voi tätä kaverini raukkaa kun kuunteli mun valitusta. Loppujen lopuksi se meni niin että tämä kaveri joka kuunteli kertoi kuolemis aikeistani äidilleen joka totta kai kertoi mun omalle äidille.. Mutta joo eiköhän  siinä ole jo tarpeeksi infoa kesältä jolloin olin riidoissa tytön kanssa?

Menin kasiluokalle..kumminkin. Kesän lopulla tai syksyn alussa oikeastaaan alkoi sitten vielä uusi tapa.. oksentaminen. Olen 3-4lk asti laihduttanut (tosin en koskaan kovin suurin tuloksin). Erilaisia dieettejä, sairaala-dieetti, hedelmä-dieetti,paastot,2468-dieetti jne. Voin nyt myös myöntää että olen käynyt pro-ana sivuillakin joskus etsimässä laihdutusvinkkejä.. En käy siis enää.
Sitten tajusin oksentamisen, opin sen! Loppujen lopuksi oksensin joka päivä, melkein kaiken. Nykypäivänä oksentelua ei ole niin paljoa. Ahmimiskohtauksiakin oli ton "suuren" oksennuskauden aikana. Enkä ole siis koskaan ollut ylipainoinen, todellakaan! Aina alipainoinen, nykyään alkanut normalisoitua paino. Joku siinä laihdutuksessa vain on.. Haluan olla pienin ja hennoin. Laihin kaikista.
Nykyään ahdistun todella monesta asiasta.. Tiettyjen/tietynlaisten ihmisten kanssa syömisen kanssa, koulussa, kavereilla taino oikeastaan voisin sanoa milloin missäkin. Siitä on muistot kämmenselässä olevista raapimisjäljistä. Koen myös sosiaalisia pelkoja. 

Ehkä tässä oli teille jtn tietoa, enempää ei tule musta nyt mieleen..

Mun mielestä tää kuva kuvaa hyvin mua. Nykyään olen ehkä tuo neljäs tai kolmas oikealta, kun taas kesällä olin ehkä toinen oikealta.

4 kommenttia:

  1. voi eeii, mä niin tiedän ton tunteen.. Tosi paljo tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
  2. Mäki tien ton tunteen :c mut tsemppii:)!

    www.lifeedreamm.blogspot.com

    VastaaPoista